DVDKotelo | Kotimaiset DVD ja BLU-RAY julkaisut - Dark Floors huomenna vuokralle. DVDKotelo EXTRA: Elokuva-avustajan päiväkirja elokuvan kuvauksista.

Blu-ray -julkaisut

Elokuvat

DVD -julkaisut

Elokuvat

Toivotuimmat julkaisut

BLU-RAY, ELOKUVA
1.RAID
2.8 PÄIVÄÄ ENSI-ILTAAN
3.JOULUTARINA
4.ALEKSIS KIVEN ELÄMÄ
5.RUKAJÄRJEN TIE
6.TALVISOTA
7.VAIENNUT KYLÄ
8.TUNTEMATON SOTILAS 1955
9.V2
10.VARES

DVD, ELOKUVA
1.KATSASTUS
2.LOMA
3.SIMPAUTTAJA
4,POLIISIN POIKA
5.HIRTETTYJEN KETTUJEN METSÄ
6.LAMPAANSYÖJÄT
7.ELÄMÄN SUOLA
8.JON
9.KUUTAMOSONAATTI
10.LUNASTUS

DVD, TV-SARJA
1.RINTAMÄKELÄISET
2.PUHTAAT VALKEAT LAKANAT
3.RUUSUN AIKA
4.UUNO TURHAPURO
5.ISÄNMAAN TOIVOT
6.MUSTA TUNTUU
7.SAMAA SUKUA ERI MAATA
8.BLONDI TULI TALOON
9.NORTIA
10.HÄRÄNTAPPOASE

Toivo kotimaisia DVD ja BLU-RAY -julkaisuja.

DVD-arvostelut

Kaikki DVD-arvostelut

Suosituimmat artikkelit

Äänestys

Kun ensimmäinen kotimainen Blu-ray -elokuva julkaistaan.

	Ostan sen heti
	Ostan mikäli elokuva on mieleinen
	Ostan mikäli kuvanlaatu on riittävä
	Minulle riittää vielä dvd:n laatu
	En aio ostaa

Facebook -ryhmä

DVDKotelo avasi oman ryhmän suosittuun facebook -palveluun. Voit liittyä DVDKotelon facebook -ryhmään ja olla yhteydessä muiden kotimaisen elokuvan ystävien kanssa.

Dark Floors huomenna vuokralle. DVDKotelo EXTRA: Elokuva-avustajan päiväkirja elokuvan kuvauksista.

10.06.2008

Dark Floors - The Lordi Motion Picture tulee huomenna 11.6.2008 vuokrattavaksi dvd:nä videovuokraamoihin. DVDKotelo tarjoaa tälläkertaa jotain extraa ja laittaa tarjolle elokuva-avustajan päiväkirjan Dark Floors -elokuvan Oulun kuvauksista. Kirjoitus sisältää joitain juonipaljastuksia joten mikäli et ole vielä elokuvaa nähnyt niin vuokraa se tai osta loppuviikosta ja lue kirjoitus vasta sitten.

Elokuva-avustajan päiväkirja Dark Floors -elokuvan kuvauksista.

Sami Vainikainen, Kajaani 10.06.2008

TAUSTA

Oli kulunut lähes kymmenen vuotta siitä, kun edellisen kerran olin avustajana elokuvassa Häjyt. Silloinen avustajan rooli oli kirkossa tapahtunut tyypillinen yleisökohtaus ja sen lisäksi toimin baarikohtauksen taustahenkilönä. Olin seurannut suunnitteilla olevan Lordi-elokuvan vaiheita, ihan kuten muidenkin kotimaisten elokuvien, mutta tälläkertaa erityisen tarkasti liittyen lajityyppiin ja Suomessa ennen tekemättömiin juttuihin. Toinen valppautta aiheuttava seikka oli se, että elokuva kuvattaisiin suurimmaksi osaksi Oulussa. Aivan kuten Häjyjen kohdallakin, ajatuksena oli, että kun kerran tarpeeksi lähellä elokuvaa kuvataan ja itsellä ei ole kuvausten aikana mitään ihmeellisempiä menoja olisi avustajaksi pyrittävä jo siitäkin lähtökohdasta, että pääsee seuraamaan kuvauksia.

AVUSTAJA HAKU

Solar Films ilmoitti internet-sivuillaan, että Dark Floors -elokuvan kuvauksiin etsitään 10. huhtikuuta mennessä laihoja ihmisiä esittämään zombeja ja kuolleita. Tartuin tilaisuuteen heti, sillä sovin kuvaukseen täysin. Olin juuri tiputtanut painoani n.14 kiloa, kun painoni oli aiemmin ollut lähellä 80 kiloa, oli se Dark Floors kuvausten lähestyessä 63-65 kilon puitteissa. Enempää ei voisi edes ottaa pois, sillä pituutta kuitenkin on 185 senttiä. Ajattelin, että pakkohan se ainakin raamien puolesta on natsattava ja jotain on vielä hihassakin - vaikka en kyllä niitä raajattomuus kriteerejä täyttäisikään, mitä osalta avustajista toivottiin. Laitoin siis hakemuksen samantien menemään.

Vastaus tulikin pian Dark Floors -elokuvan Extras casting vastaava Hilkka Suvannolta. Avustajaksi oli ilmoittautunut 80 halukasta ja koekuvaukset järjestettäisiin kahdessa osassa ilmoittautuneiden sukunimijärjestyksessä. Koekuvauspäiväkseni tulisi siis perjantai 13.4. klo 19 paikkana POEM Säätiön ja North Finland Film Commissionin tilat Oulussa.

KOEKUVAUS

Matkaa Ouluun on noin 170km ja matkaan autolla. Tarkoituksena oli lähteä hyvissä ajoin, mutta jokin viivästytti. Saavuin paikalle ainakin puolisen tuntia myöhässä. Isompaa hallaa myöhästymisestä ei tullut, sillä koekuvaus suoritettiin ilmoittautumisjärjestyksessä ja näin olin viimeinen koekuvattava. Katselin paikalle saapunutta porukkaa ja yllätyksekseni havainnoin, ettei paikalla ollutkaan mikään anorektikkojen kokous koolla. Uskoakseni paikalla olijoista suurin osa oli opiskelijoita, mutta muutama vähän vanhempikin oli joukossa. Porukan keski-ikä huiteli kuitenkin enemmän parinkympin pinnassa. Kuten arvata saattaa, oli paikalla aikamonta pitkätukkaista jätkää.

Koekuvaushuoneesta kantautui ääniä - lähinnä naisten, sillä heidän repertuaariinsa kuului myös räkäisen naurun aikaansaaminen. Porukkaa meni sisään ja tuli ulos ja lopulta sitten tuli oma vuoro. Homma oli simppeli. Piti mennä istumaan tuoliin ja olla siinä rentona kuin kuollut, havahtua ja lähteä kävelemään zombiemaisesti ja pelottavan näköisenä kohti kohdetta. Homma ei montaa sekuntia niellyt, mutta itsensä esittely kameralle ja Suvannon esittämät kysymykset veivät jonkin minuutin. Setti kuvattiin loppuun ja sitten sanoin, että apropoo, olis yks sellainen juttu, jotta jos kohtauksiin liitty alastomuutta, niin olisi hyvä olla tietoinen siitä, että minulla on kuopparinta. Hämmästysreaktio oli hyvin tyypillinen, mutta Suvanto kysyi samantien, että voisinko näyttää. Tein työtä käskettyä ja sitten kysyttiin saako kuvata. Sanoin tottakai. Suvanto kirjasi paperiin kissan kokoisin kirjaimin tyyliin kuoppa rinnassa. Suvanto vakuutti kuvaajan (nimeä en valitettavasti muista) kanssa, että tätä voisi varmasti hyödyntää ja lupasivat viedä asian ohjaaja Pete Riskin tietoisuuteen.

YHTEYDENOTTO?

Aikaa oli kulunut jo kauan omasta mielestäni. Sain tietooni, että Dark Floors elokuvan kuvausten aloittamista Oulussa oli siirretty eteenpäin. Aikaa kului lisää. Totuttauduin jo ajatukseen, että yhteydenottoa ei sitten tulekaan, vaikka ajattelin, että mikäli kuopparintaa haluttaisiin hyödyntää, kuvausten siirtäminen eteenpäin antaisi siihen hyvät mahdollisuudet.

Kesäkuun ensimmäisinä päivinä Extras casting vastaava Suvanto soittaa. Olen mökillä, aurinko paistaa. Suvanto kysyy, että olenhan edelleen käytettävissä kuvauksiin vaikka ne ovatkin siirtyneet. Vastaan myöntävästi. Suvanto kertoo, että minulle olisi tarjolla useampiakin kohtauksia, mutta niistä neuvotellaan vielä - johonkin kohtaukseen osallistuminen estänee sitten muita. Suvanto sanoo olevansa yhteydessä kun tietää enemmän. Kiitän, lopetan puhelun, avaan lonkeron ja menen takaisin rannalle.

KOEMASKEERAUS

Suvanto ottaa yhteyttä ja ilmoittaa, että torstaina 7.6.2007 on kaikkien tulevien kohtausten erikoismaskien sovitus ja kuvauspäivät tulevat olemaan tiistai 19.6.2007 / keskiviikko 20.6.2007: kohtaus 58 ja keskiviikko 4.7.2008, zombiekohtaukset 108,110 ja 111. Suvanto toivottelee tervetulleeksi Ouluun ja toteaa, että tapaamme varmaan vasta kuvauspäivänä.

Torstai 7.6.2007 saavun aamulla Ouluun, Raksilan teollisuushallille. Aurinko paistaa ja on kaunis kesäpäivä. Astelen viileään halliin ja menen maskeeraushuoneeseen. Paikalla on maskeeraamassa kaksi ulkomaalaista ammattilaista, toinen Norjasta ja toinen Islannista. Aluksi minulle sovitettiin päähän sellaista kokopää zombie naamaria, jossa on hiukset ja kaikki. Paikalle tulee Mari Vaalasranta ja menee hetki ennenkuin selviää kuka minä olen. Hän oli ollut siinä uskossa etten ollut vielä saapunut paikalle. Hän kertoo, että minulle tulee tosi siisti ruumiinavaus homma, joka on vielä työn alla eikä ole saapunut kuvauspaikalle, joten sitä ei voi vielä testata. Vaalasranta kertoo ohjaaja Pete Riskinkin olleen todella innoissaan tuosta ruumiinavaushommasta. Päätettiin alkaa tekemään koemaskeerausta kuollut-kohtausta varten. Kuopparinnan ympärille rakennettiin lateksista ja kaikenlaisista muista mönjistä sellainen ruhje. Tarkoitus olisi, että ruhje olisi syntynyt, kun Ox on nirhaissut minua sarvellaan. Maskeerausten lomassa oli aikaa tiirailla seinillä olevia kuvaussuunnitelmia, joissa omatkin kohtaukset lukivat. Ennenkaikkea tuli katseltua todella tarkkaan seinillä olevia kuvia jo tehdyistä maskeerauksista. Todella hienoa jälkeä, ajattelin. Peiliin, minkä eteen minut oli istutettu, oli laitettu kuva jätkästä jolta oli ajeltu otsaan kaljua ja ulotettu ruhje tälle alueelle, se näytti todella fantastiselta. Porukkaa vaelsi edestakaisin. Lavasteita en käynyt katsomassa, sillä kuvausalue oli tuona päivänä tarkkaan lippusiimoin eristetty kuvatuista räjäytyskohtauksista johtuen. Oma maskeeraus onnistui hyvin ja lopputulos otettiin talteen, sillä se kiinnitettäisiin sitten kuvauksissa uudelleen paikalleen. Viileässä paikassa ilman paitaa riitti siltä erää ja takaisin aurinkoon ja autolla kotiin.

KUVAUSPÄIVÄ 1 - Corpses in Minor Operating Room

Saavun aamuvarhain jälleen Oulun Raksilaan. Mahtava keli jälleen, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja on kuuma aamu. On siis hyvä päivä vetäytyä viileään halliin. Aamu alkaa Suvannon briefingillä. Suvanto esittelee paikat, kertoo päivän aikataulun sekä kohtauksiin liittyviä asioita. Me avustajat allekirjoitamme sopimuksen omalta osaltamme ja allamme töihin eli odottamaan. Avustajan on orientoiduttava odottamaan, sillä se on olennaista. Maskeeraus vie jokaisella oman aikansa, jonka jälkeen voi ottaa kahvia, sämpylöitä, pullaa tai vaikka hedelmiä. Apulaisohjaaja Jouni Mutanen käy aina ennen seuraavaa kohtausta valitsemassa avustajat ja homma jatkuu, jokainen omalla vuorollaan omaan settiin. Mikään ei ole varmaa, eli kuka pääsee kuviin ja ehditäänkö kaikkia kuvaamaan. Aika näyttää. Odottelu kuvauspaikalla ei kuitenkaan ole verrattavissa esimerkiksi terveyskeskuksessa istumiseen. No ehkä niiltä osin, että me avustajat olemme pukeutuneet potilaiksi ja osa jopa lääkäreiksi. Olemme osa aika huonossa kunnossa, minun paitani repsottaa rinnuksilla auki kokonaan ja rintakehäni on revitty auki. Kanssani samaan kohtaukseen tulevalta naispuoliselta potilaalta on riuhdottu leuka todella pahaan kuntoon. No tämä on kaikki lavastettua, todella hyvin maskeerattua. Itse olen kuopparintaani tähän ikään ehtinyt tottua, mutta veriseksi ja revitynnäköiseksi maskeerattuna se herättää huomiota yli äyräiden.

Palataan hetki ajassa taaksepäin. Istun maskeeraushuoneessa ja minulle on rakennettu jo lähes koko maski valmiiksi. On viimeistely menossa eli ihon valkaisu - täytyyhän kuolleen olla kuolleen värinen. Naamaani töpötellään väriä ja silmäni ovat kiinni. Huoneeseen astelee väkeä. Alkaa kuulua puhetta. Tuttuja ääniä. Paikalla ovat mm. Mr. Lordi ja Ox. Poistun hetken kuluttua paikalta, mutta kun palaan oviaukkoon kuuluu maskihuoneesta jotain tyyliin "Ei helvetti toi näyttää todella pahalta". Mr. Lordi tulee lähemmäksi hämmästelemään ja tokaisee, että ai sä olet se jolla on se rintajuttu. Ox ja muutkin katselevat ja hämmästelevät. Mr. Lordi kysäisee, että vaikuttaako tuo niinku kuinkaan mun elämääni. Totean sen kyllä enemmän vaikuttavan kallon sisään sormella viisoen. En edes yritä rupatella sen kummemmin, vastaan jos kysytään, sen olen jo aiemmin kuvauspaikoilla oppinut, se on avustajan rooli. Tähdille ei mennä höpöttelemään, eikä häiritsemään heidän keskittymistään tuleviin kohtauksiin. Tästä osasi Suvantokin kaikille evästää. Tottakai on kohteliasta vastata jos satutaan kysymään jotain, mutta ei siltikään saisi ruveta mitään elämäntarinaa esittämään. Maskeraus herättää huomiota koko päivän, myös muiden avustajien keskuudessa, joista lähin kollegani jaksoi kyllä monesti muistuttaa. Myös britannialaiset näyttelijät laittoivat asian merkille, Leon Herbert ei meinannut millään ymmärtää miten se on tehty. Skye Bennett kävi vielä ihan setissä kehumassa kuinka coolilta näyttää.

Varsinainen kohtauksen kuvaus alkaa, kun 1. apulaisohjaaja Jouni Mutanen on asetellut minut makaamaan sairaalasänkyyn ja Hanne Saarikoski istumaan sängyn viereen. Toisen avustajan istuma-asento on huono ja sitä joudutaan korjaamaan jossain vaiheessa. Ennen kuvausta Ragnhild Prestholt kävi vielä lisäämässä tuoretta tekoverta ylleni ja aika runsaastikin, sillä sermin takaa alkoi kuulua "ei, ei ei no nyt me kuvataan splatteria". Ohjaaja Pete Riski tuli sanomaan maskeeraajalle, että ei noin paljon, johon Prestholt sanoi, että pitää puhua aina englantia. Prestholt tarjoutui korjaamaan verta pois, mutta Riski tuumasi, että antaa olla. Otos saatiin parilla kerralla purkkiin. Itse en sitä nähnyt, kuten muiden otoksia live editissä aiemmin. Itseasiassa tässä setissä saatiin nauraa olan takaa kun Jouni Mutanen oli viimeistelemässä settiä, niin joku henkilö alkoi kikkailemaan live editin kanssa ja naukkaili otoksia kovalevyltä järjestykseen. Otokset eivät olleet elokuvamateriaalia, vaan ylijäämää, joissa 1. apulaisohjaaja mallailee kohtausten lomassa sitä sun tätä. Otoksista tulikin melkoinen lyhytelokuva, jossa mm. Leon Herbert lyö 1. apulaisohjaaja Mutasta palosammuttimella ja Mutanen ampuu sormin. Naurun remakka oli melkoinen - harmi, että making offin kuvaajat eivät tässä vaiheessa olleet muistaakseni paikalla kuvaamassa. Making offia kuvasivat koko päivän ajan Antti Leimi ja Hanna Seppänen, he kävivät myös setissä kuvaamassa. Kuvauksissa otettiin myös runsaasti still kuvia ja Jouni Mutanen kävikin ottamassa Hanne Saarikoskesta ja minusta setin keskellä kuvan, jossa seisoimme verisinä hymyilemässä samalla kun crew asetteli settiä taustalla. Vielä odoteltiin loput kuvat loppuun ja sitten maskin purku ja vaatteiden palautus. Jälleen kotia kohti ja seuraavaa kuvausta odottelemaan.

KUVAUSPÄIVÄ 2 - Zombies in Morgue

Saavun keskiviikkona 4.7.2007 jälleen Raksilaan. Odotukset ovat suuret, kun tietää, että ruumiinavaus hommeli on tehty ja Suvantokin on kehunut, että minusta tehtäisiin kaikista mädäntynein zombie. Meitä zombeja oli sitten seitsemän ja kuuluin siihen kolmen joukkoon, joille laitettaisiin piilolinssit. Näin ollen oli jo itsestään selvää, että jos lähikuvia otettaisiin, ne tultaisiin viemään niihin zombeihin joilla on maalatut piilolinssit. Hyppään suoraan maskiin ja se kestikin sitten kaikkineen jotain neljä tuntia. Pääasiallisen työn teki jälleen Ragnhild Prestholt, joskin muutkin auttoivat vähän välillä. Ruumiin avaus hommeli sopi täysin ja se liimattiin minuun kiinni ja Jim Udenberg kävi lopuksi vielä laittamassa siihen pari rautalankaa, että aukio pysyisi ärvöttämässä auki koko ajan. Pää maskeerattiinkin sitten kunnolla ja kokonaan. Leikkasin parran pois. Tukkaa ei sitten tarvinnutkaan leikata, sillä olin jo alunperin leikannut pitkän tukan pois kaljun leikkauksen varalta. Ragnhild laittoi geelillä hiukseni matalaksi ja rakensi kaljun siihen päälle. Kaljun päälle aseteltiin lopuksi sitten hiustupsoja. Naama maskeerattiin täysin, jopa ripsivärit ja kajaalitkin laitettiin. Nenäkin maalattiin sisäpuolelta ja hampaisiin laitettiin töhnää. Maski alkoi näyttää jo siltä, että jos siihen heräisi ja katsoisi peiliin, ei itseään tuntisi. Hykertelin mielessäni, että tämähän on paljon parempi kuin herra itse luonnostaan. Hykertely päättyi, kun Suvanto astui huoneeseen ja tokaisi "Sami sä näytät todella rumalta". Nauratti. Ehkä palan tästä kaikesta voi nähdä jossain dvd-julkaisun behind scene materiaalisssa, sillä Hanna Seppänen kuvasi koko maskeerauksen, samalla jännittäen riittääkö nauhat kokonaan taltiointiin - ne riittivät. Seppänen uskoi, että materiaalia tultaisiin käyttämään, sillä ihmisiä kiinnostaa nähdä kuinka zombie tehdään. Mitään hän ei luonnollisestikaan voinut varmaksi mennä lupaamaan.

Kun sitten kaikki oli muuten valmista, tuli ennen settiin menoa se viimeinen silaus. Laitettiin piilolinssit, jotka eivät meinanneet ihan helpolla silmiin mennä ja itse niitä ei voinut laittaa, kun kädet oli täysin maskissa. Piilolinssit oli muuten briteissä käsin maalattuja ja ne maksoivat muistaakseni jotain 350 puntaa pari. Alkoi kovin kamppailu aikaa vastaan, sillä linsseillä ei nähnyt yhtään mitään, ainoastaan utuisia hahmoja. Itseäni en nähnyt peilistä ollenkaan, kun en nähnyt peiliäkään. Kysyinkin joltain, näyttääkö ne silmät miltä, kun itse ei voinut todentaa ja ne näyttivät kuulemma todella makeilta. Pimeydessä oleminen ei ollut se pahin juttu vaan se, että ne linssit olivat silmissä kuin palaset hiekkapaperia. Kärvistelin väkisin settien läpi. Silmiin sattui kokoajan. En kuitenkaan sen kummemmin pelännyt asiaa, sillä kysyin toiselta zombielta, joka taisi olla Kersti Kirjalainen, että miltä tuntuu silmissä ja kuulemma samalta ja hän sentään oli ihminen, joka piti näön vuoksi piilolinsseja normaalistikin. Sain pyytäessäni nestettä välillä silmiin, joka helpotti hetkeksi. Setin jälkeen sain onneksi linssit pois heti silmistä ja ne olivat melko punaiset. Sain onneksi hoitavaa nestettä silmiin ja mukaan kotiinkin vietäväksi ja optikkokin tarkasti tilanteen.

Mutta takaisin itse kuvaus tilanteeseen. Mentiin settiin ja siinä kuvattiin zombiekävelyä, ensin takaa ja sitten edestä. Kaikki olivat paljain jaloin, lattialla oli vettä. Mitään ei oikeastaan nähnyt muuta kuin sieltä minne oli valaistu paljon. Edestäpäin kuvatessa kävelimme kameraan päin. Valomittaria käytettiin ahkeraan ja tuli todetuksi, että harmi kyllä on todella suuri todennäköisyys, että piilolinssein varustetut silmät jäävät kuitenkin valkokankaalla näkemättä. Ei tästä sen enempää. Seuraava otos oli sellainen, missä kaksi muuta zombia ja minä kiskomme Dominique McElligottin ovelta maahan makaamaan. Maassa oli paljon patjoja ja Mutanen komensi oven takaa, että älkää vetäkö sitä maahan, vaan tiuhtaiskaa se sinne. Otos otettiin uudelleen ja uudelleen, Dominique McElligott lensi uudelleen ja uudelleen maahan.

Taisi olla ensimmäisen otoksen kohdalla, kun tuli se kuuluisa naurunremakan paikka. Kohtauksessa oven toisella puolella Noah Huntley yrittää saada oven auki. Kuuluu kova kräts. Huntleyllä jää oven kahva käteen. Kuvaus keskytetään ja lavastajaa pyydetään paikalle ja taas kuuluu tuttu akkuporakoneen ääni, joka kuului melkein aina muulloinkin kun kamera ei käynyt. Lavasteita muuten rakennettiin aina yöllä, kun kuvausporukka oli nukkumassa, sillä lavasteet muuttuivat kokoajan. Päivällä sitten tehtiin aina jotain pienempiä juttuja ja korjauksia. Kohtaus saatin purkkiin ja oli maskin purun aika. Maskin purku kesti toista tuntia. Neljä ihmistä oli purkamassa ja hieromassa niitä irti rinnuksilta, niskasta, naamalta, käsistä. Sitten lopuksi suihkuun, jossa saikin pestä melko kauan. Kun tulin suihkusta ja katsoin peiliin niin kaikki muu oli lähtenyt pois, mutta silmillä oli vielä sellainen todella vahva Ville Valo lookki. Sain Prestholtilta meikinpoistoainetta ja pyyhkeitä ja aikani hinkattua sain loputkin pois. Oli kotiinlähtöaika. Kuvaukset olivat osaltani ohitse. Haikea fiilis, sillä olisin luonnollisesti viihtynyt paikalla kauemminkin.

ENSI-ILLAN ODOTUS

Maailman ensi-iltaa odotellessa (jonne myöhemmin tuli POEM Säätiöltä kutsu) tuli pyörittyä netissä lukemassa muiden blogeja ja foorumeita, joissa oli tiedon murusia. Koskaan ei voi tietää tuleeko omia osuuksia lopulliseen versioon, ja jos tulee niin kuinka. Suurin odottaminen loppui kuitenkin jo ennen ensi-iltaa, kun Solar Filmsin sivuille ilmestyi kuva, jossa me kolme piilolinssein varusteltua zombia seisomme, minä kuvassa keskimmäisenä. Hiljalleen julkaistiin teaser ja trailer. Niissä en näkynyt, en kyllä odottanutkaan. Sitten Solar Films julkaisi neljä pätkää kohtauksista, joista yhdessä on kohtaus operaatiohuoneesta, joten olin päässyt mukaan. Harmi vaan, että se kohta oli näistä kaikista verisin, joten televisiossa sitä ei missään näkynyt loppuun asti niin, että Hanne Saarikoski ja minä olisimme näkyneet. Kaikissa oli leikattu siitä kohtaa poikki, niin viihdeuutisissa kuin uutisissakin. Odotus palkittiin massiivisessa maailman ensi-illassa Oulussa, jonka varmaan tiedättekin siellä kun oli muutama tuhat muutakin ihmistä paikalla. Mitä itse elokuvaan tulee, tykkäsin ja varsinkin tehosteet yllättivät. Jälki näytti hienolta ja ei kyllä kalpene ulkomaisten saman genren elokuvien rinnalla mitenkään. Uusi aikakausi kotimaisessa elokuvassa on alkanut.

LOPPUMIETTEET

Mitä mukana olo Dark Floors -elokuvassa merkitsi? Nuoruuden haave siinä toteutui. Freddy Krueger on ollut minun suurimpia fanituksia nuoruudesta asti. Luonnollisesti olen siitä lähtien, kun ensimmäinen Painajainen Elm Streetillä julkaistiin haaveillut sitä, että pääsisi kunnolla maskeerattavaksi. Se on nyt saavutettu ja se on hieno juttu se. Lapsuudesta asti olen ollut KISS -fani, joten tältä osin oli mahtavaa olla KISS:in jalanjäljillä kulkevan Lordi -yhtyeen taivalta elokuvapuolella seuraamassa. Kiitos kuuluu luonnollisesti Mr. Lordille ja Pete Riskille ideoinnista ja Markus Selinille elokuvan tekoon ryhtymisestä. Isot kiitokset ansaitsevat kaikki ne, joiden kanssa sain olla tekemisissä kuvauksissa. Mahtavaa porukkaa ja mahtava meininki.

Itse kuvausympäristö poikkesi lavasteineen radikaalisti siitä mitä olen aiemmin päässyt näkemään. Se ei jäänyt pelkkiin seiniin, sillä oli mahtava nähdä storyboardeja, lukea käsikirjoitusta, katsella pohjapiirrustuksia ja lavastesuunnitelmia. Elokuvassa olevat "liitupiirrustuksetkin" olivat kaikki esillä. Se mitä moni varmaan miettii, että soiko taustalla jossain aina musiikki, kun tämä oli tällainen hardrock bändin hirviöiden pohjustama juttu, niin voin paljastaa, että ei. Eihän kuvauspaikalla voi olla ylimääräistä mökää, ei edes kuvausten välillä. Ainut musiikki mitä koko taipaleen aikana kuulin, oli erään herran puhelimen soittoääni, jossa soi Twisted Sister.

Kohtausten avustajat (lopputekstien mukaisesti)

Corpses in Minor Operating Room
Sami Vainikainen
Hanne Saarikoski
Iiris Mikkonen
Kimmo Hietala

Zombies in Morgue
Sami Vainikainen
Teemu Tuohimaa
Kersti Kirjalainen
Niko Männikkö
Jarmo Saurio
Antti Tuomaala
Jussi Häkkilä

Kuva: Jim Udenberg / makeupfx.net . Kuva esillä theeffectslab.com foorumilla.